Viimeksi tällä viikolla sai lukea Gartnerin ennustuksen, että laitemyynti ei kasva tänä vuonna, kuten ei kasvanut viime vuonnakaan. Eikä mikään ihme. Kännykät, tabletit ja PC:t ovat niin tehokkaita, että niitä ei kannata uusia vuosittain. Yrityksissä ja julkishallinnossa on ollut yleistä, että laitteet päivitetään 3-4 vuoden välein, joskus jopa harvemmin (samoin ohjelmistot). Kuluttajat päivittävät useammin esimerkiksi puhelimensa uudempaan versioon.
Loppiaisviikolla oli jälleen Las Vegasissa mammutiksi paisunut CES (Consumer Electronics Show) 2017. Seurasin tapahtumaa päivittäin tiivisti netissä eri uutispalveluista, blogeista, podcasteistä ja videoblogeista. Siellä esiteltiin uusia ja tulevia vimpaimia Nokian älyharjasta autojen älyteknologiaan ja kaikkea siltä väliltä. Pääasiallisena kiinnostuksen kohteena itselläni oli laitteet, joilla voi tehdä työtä tehokkaammin ja monipuolisemmin.
2-in-1 kannettavat näyttävät olevan uusi ”de-facto standardi”. Jo täällä blogissa aiemmin hehkuttamani Eve V on tällainen 2-in-1 laite. 2-in-1 laitteella on kannettavan ominaisuudet, joka toimii myös tablettina. Siinä on erillinen näppäimistö, kosketusnäyttö ja ehdottomasti siinä tulisi olla myös kynä. CES’issä näitä laitteita esiteltiin todella paljon kaikilta tunnetuilta ja tuntemattomiltakin laitevalmistajilta; HP, Dell, Asus, Acer, Xiaomi, Chuwi, Lenovo jne. Ja hyvä niin.
Itse lähdin 2-in-1 kelkkaan jo vuonna 2012 Windows 8.0 tullessa ja Microsoftin julkaistessa ensimmäisen Surface RT ja Pro laitteensa. Sen jälkeen olin luomassa monenlaisia sovelluskonsepteja eri yrityksille ja julkishallinnon palveluntarjoajille hyödyntäen näitä 2-in-1 laitteita ja niiden tuomia etuja sovellusten kautta. Kosketusnäyttö oli tärkeä.
Näitä konsepteja olivat mm. tuote-esittelijöiden tilaukset kentältä, rakennustöiden valvonta, kotihoidon palvelut, apteekkipalvelut, autokaupan jälkimarkkinointi, kiinteistöhuolto ja monia, monia muita. Tärkeää oli, että tieto kulki realiajassa. Jokainen näistä esitetyistä konsepteista kiinnosti asiakkaita ja jonka jälkeen joissain tapauksissa lähdettiin proof-of-concept kokeiluihin ja jotkut päätyivät tuotantoon asti. Monia, monia ei kuitenkaan toteutettu suuresta kiinnostuksesta huolimatta konseptitasosta eteenpäin.
Kuva: esimerkki tehdystä konseptista
Miksi? Yhtenä syynä olivat yritysten omat ”vanhanaikaiset” prosessit ja taustajärjestelmät, jotka eivät taipuneet uudenlaisen työn ajatteluun. Toisena syynä oli vielä uusi Windows 8.1 ja muiden valmistajien laitteet, jotka olivat heikkoja verrattuna Microsoftin kalliiseen Surface Pro’hon. Laitteissa oli paljon lastentauteja.
Yritysten ja julkishallinnon siirtyessä hiljalleen Windows 10 aikakauteen, käyttäen enenevissä määrin erilaisia pilvipalveluja taustajärjestelmissään (Azure, Office 365, Google Apps, Amazon jne.), muuttaen vanhanaikaiset prosessit uusiin tehokkaampiin prosesseihin hyödyntäen digitalisaation mahdollisuuksia, mahdollistaa se nyt myös tehokkaiden yrityssovellusten ja palveluiden luomisen. Nyt konseptista tuotantoon meno on nopea ja kannattavaa – sekä edullista. Lastentaudeista on laitteissa päästy eroon.
Laitteella on väliä työn tehokkuudessa ja uudenlaisen työn luomisessa
Ihan yksinkertainen esimerkki: palavereihin ei enää tulisi tuoda isoa vanhaa kannettavaa ja sitten näpyttää (muita häiriten) muistiinpanoja – et pysty edes kirjoittamaan nopeasti haluamaasi kahdella sormella. Se on tabletti ja kynä, jolla kirjoitetaan muistiinpanot ja jotka automaattisesti tallentuvat esim. OneDrive’iin, josta ne on helppo hakea ja ovat aina mukana. Näin keskityt palaverin sisältöön ja vaikutat. Ei myöskään sotkuista työpöytää, ei paperikasoja ja työn voit viedä mukanasi mihin tahansa.
Yritykset ja julkishallinto, joka vielä työskentelee vanhoilla läppäreillä, Windows 7 käyttöjärjestelmällä, eivätkä käytä pilvipalveluja tippuvat nopeasti digitalisaation ja sen tuomista uusista mahdollisuuksista. Ei, vaikka kuinka olisi luotu ”sovellus” johonkin yleiseen jakeluun asiakkaille tai kuluttajille, kun kuvitellaan että ollaan ”IN”. Näitä esimerkkejä Suomessa riittää liian paljon. On myös itse osattava omissa prosesseissa ja työssä hyödyntää näitä uusia välineitä, sovelluksia ja palveluita.
Maailma muuttuu koko ajan, tulee olla ajan hermoilla. Digitalisaatio mahdollistaa uuden liiketoiminnan luomisen nykyisten rinnalle ja se on avainasia menestymiseen. Laite ei ole itseisarvo, mutta se voi mahdollistaa paljon kun vain vähän miettii, mitä sillä voi tehdä ja saada aikaan – luomalla ja innovoimalla ehkä jotain uutta. On tärkeä muistaa, että kuluttajilla/asiakkailla on näitä laitteita. Kyytiin pitää ehtiä ajoissa, jälkijunassa on jo liian myöhäistä.
Vuoden 2018 ennusteiden mukaan pitäisi taittuvat näytöt yleistyä. Mieti miten se muuttaa asioita, miten se luo uusia palveluita ja uutta liiketoimintaa. Miten se voisi hyödyttää yritystäsi? Eikä tämä kehitys tähän pysähdy.