Vesa Virtanen

Keskityn Luova Huominen blogissani ennen kaikkea tämän päivän yrityksissä johtamisen arvioimiseen, sekä ajassa olevien ilmiöiden näkymiseen arjen työssä ja johtamisessa. Elämme monella tavalla suurten muutosten aikaa ja se näkyy selvästi myös siinä, miten yrityksissä työntekijöitä kohdellaan ja miten heidän oletetaan käyttäytyvän.

On suuria eroja siinä, miten eri kokoluokkien yrityksissä asioita toteutetaan. Perimmiltään ihmiset jotka tekevät työt, ovat kuitenkin samaa dna:ta ja näkemykseni mukaan sitoutuminen syntyy aina samoin periaattein. Siis omasta kuvasta lähtien.

Olen toiminut liike-elämässä yli kolmekymmentä vuotta, josta ajasta osan yrittäjänä, osan liikkeenjohdon konsulttina ja merkittävimmän osan kansainvälisen yrityksen johtajan tehtävissä. Osaamistani taustoittavat, suurten projektien muutosjohtaminen, myynnin johtaminen, tuotannon sekä palveluiden johtaminen.

Kaiken taustalla on aina ollut ihmisten johtaminen, sitoutumisen edellytysten luominen ja itsensä voittaminen. Tähän kategoriaan eivät mahdu, valmiin pohjan kanssa suoritetut säännölliset ”kehityskeskustelut” ja ”motivointi” tilaisuudet.

Sanotaan, että kulttuurit syövät strategioita aamupalaksi tai johto saa sellaisen yrityskulttuurin kuin ansaitsee. Itse uskon siihen, ettei savua ilman tulta. Vahvan kokemuksen ja osaamiseni kautta tulen jakamaan ajatuksia ja näkemyksiä siitä, millä tavoin ”vapautamme” itsemme historiassa kiinni olevista luutumista ja suuntaamme katseen rohkeasti kohti Luovaa Huomista.

Vesa Virtanen on Poistoa Oy:n toimitusjohtaja.